Yritys

Tallimme on alunperin keskittynyt vain islanninhevosiin mutta vuonna 2010 laitumia on alkanut valtaamaan pienemmätkin kaviot kun amerikan miniatyyrihevosten kasvatus lähti käyntiin.

Tallimme on aloittanut toimintansa Laitilassa 2002 ja muutti Kodisjoelle kesällä 2003. Keväästä 2005 alkaen talli on toiminut Huittisissa. Huittisiin rakenettiin uusi talli -05 ja suuri projekti on myös koko talliympäristön kuntoon laittaminen. Ympäristön kehittämistä riittääkin varmasti loputtomiin. Tallilla on reilunkokoinen, valaistu ja aidattu ratsastuskenttä, pyöröaitaus sekä hyvät maastot. Tilalla virtaa myös lähdevesi joten sekä tallilaiset että hevoset herkuttelevat virtaavalla lähdevedellä.

Tallilla tarjosi ratsastuspalveluita islanninhevosilla kesään 2008 asti jolloin päätimme keskittyä vain islanninhevosten myynti ja koulutustoimintaan varustemyymälän (Viljar Shop) ohella. Lisäksi tallilla vastaanottaa tammoja I-palkinnon islanninhevossiitosori Bragi.

Vuonna 2010 käynnistyi amerikan miniatyyrihevoskasvatus kolmen siitostamman ja yhden jalostusoriin (SHM Pizzazz Yazzmann) myötä.

Eläimet ja ihmiset

Tallikissa Nokinenä huolehtii tilan hiirikannasta. Joukkoon sulautuu myös kissaakin pienempi chihuahua-koira Ninni joka onkin Nokinenän paras ystävä.

Tallin yrittäjäperheeseen kuuluu lemmikeiden lisäksi Liisa ja Petri Leppänen, nuorempi isäntä Samu (2000) sekä touhukas pikkuneiti Nea (2009).

Webdesign © Cunios / Nina Auvinen 2009-2010